• Ota yhteyttäinfo@carnivalnews.net

Etusivu

Lainamarkkinat ovat avautuneet varsinkin 2000-luvulla. Lainanottajan on vaikea tietää, mitä lainamarkkinat ovat ja millainen laina olisi hänelle sopivin.

Kotitalouksien tavanomaiset sopimukset – onko pankkilainapaperit tallessa

Aina silloin tällöin tarvitsee kaivaa niitä omia sopimuksia. Varsinkin jos tarkoituksena on selvittää oman talouden tilanne, lainat ja osamaksut. Kotitalouksien tavanomaisia sopimuksia ovat muun muassa: Nämä ovat joitakin esimerkkejä tavanomaisista kotitalouksien sopimuksista. On tärkeää tarkastella huolellisesti kaikkia sopimuksia ja ymmärtää niiden ehdot ja kustannukset ennen niiden allekirjoittamista. Pankkilainat ja muut lainat on hyvä tarkistaa kuntoon...
Opintolainan sijoittaminen antaa loistavan mahdollisuuden hyödyntää korkoa korolle -ilmiötä.

Verkkopankkitoiminnan historia

Verkkopankkitoiminnan historia ulottuu 1980-luvun loppupuolelle, jolloin ensimmäiset kokeilut elektronisesta rahaliikenteestä alkoivat. Käyttöönotto ei ollut kovin nopeaa tai laajaa, sillä aikaisemmin pankkitoiminta oli perustunut perinteisiin pankkikonttoreihin ja käteisen käyttöön. Nykyään pankkilainankin saa haettua minuuteissa ja useammalta lainoittajalta samalla kilpailuttaen, eli pikavippi heti tilille ei ole mitään utopiaa. Maailman ensimmäinen verkkopankki 1990-luvulla tietokoneiden ja internetin yleistyminen loi...
Lainamarkkinat ovat avautuneet varsinkin 2000-luvulla. Lainanottajan on vaikea tietää, mitä lainamarkkinat ovat ja millainen laina olisi hänelle sopivin.

Pankeilta saatavan tiedon hyödyntäminen omassa sijoitustoiminnassa

Pankit tarjoavat yleensä asiakkailleen laajan valikoiman sijoituspalveluita ja -tuotteita, ja niiltä saatu tieto voi olla arvokasta oman sijoitustoiminnan suunnittelussa ja päätöksenteossa. Tässä muutamia tapoja, joilla voi hyödyntää pankilta saatavaa tietoa omassa sijoitustoiminnassa: On kuitenkin tärkeää muistaa, että pankkien tarjoama tieto ja neuvonta eivät ole aina puolueettomia ja objektiivisia. Pankit voivat esimerkiksi suositella omia sijoitustuotteitaan tai...

Oman talouden tasapaino arjessa on tärkeä asia omalle terveydelle

Me ihmiset stressaamme monesta asiasta. Myös usein sellaista asioista, joille emme itse voi mitään, kuten maailmanpolitiikka, mutta se mille voimme jotain on oma taloudellinen tasapaino. Omaan talouteen liittyvät asiat ovat suurelta osin meidän omissa käsissämme, mutta se ei tarkoita, etteikö välillä voi tapahtua asioita, jotka tuovat mutkia matkaan, mutta niitä varten on aina mahdollista varautua...

Miten omia lainoja voi järjestellä parempaan tilaan

Useilla meillä on erilaisia osamaksuja ja lainoja, ja riippuen elämäntilanteesta saamme maksettua ne helposti, tai vaikeamman kautta. Silloin kun elämä rullaa ja taloudessa on hyvin rahaa käytettäväksi, niitä omia lainojakaan ei tule ajateltua välttämättä kovin aktiivisesti, mutta se ei ole huono ajatus, välillä tarkastella, mitä maksaa ja minne. Lainan siirtäminen toiseen pankkiin on joskus teko...
säästää rahaa

Oman talouden hallintaa: lainojen yhdistäminen on helppo ratkaisu

Oman talouden hallinta on yksi perustaidoista, joka on hyvä hallita edes jollakin tasolla heti siitä lähtien kun muuttaa pois kotoa. Voihan sitä harjoitella jo kotona asuessa, mutta todellisuus paljastuu vasta kun asuu poissa kotoa ja hallitsee itse täysin omaa arkeaan. Yksi opeteltavista asioista on omien raha-asioiden hallinta ja arjen maksujen hoitaminen – viime vuosina raha-asiat...
Asuntojen hintakehitys 2022 on poikennut aiemmista vuosista. Hintojen odotetaan laskevan koko maassa vuonna 2023.

Asuntojen hintakehitys 2022 on ollut poikkeavaa

Asuntojen hintakehitys 2022 poikkeaa aiemmista vuosista. Koko 2010-luvun asuntojen hinnat ovat olleet nousussa, mutta nyt hintojen ennustetaan laskevan. Mistä ilmiössä on kyse ja miksi hinnat laskevat? Asuntojen hintakehitys 2022 on näiden tekijöiden summa Asuntojen hintakehitys 2022 riippuu monesta tekijästä. Syitä asuntojen hintojen laskemiselle ovat muun muassa: Asuntolainojen korot ovat nousseet huimasti vuoden 2022 aikana. Vielä...

Löydä halvin lainatarjous: näin vertailet lainoja

Vakuudettomien lainojen kilpailuttaminen onnistuu helposti netissä, mutta halvin lainatarjous ei ole aina helppoa löytää. Lainavertailua voi tehdä monen eri palveluntarjoajan sivustolla. Eri sivustoilla on omat periaatteensa lainatarjousten hankkimiseen ja vertailun esittämiseen. Lainavertailuun kannattaakin panostaa, jotta halvin lainatarjous osuu kohdallesi. Tämän artikkelin lukemalla osaat vertailla lainoja ja etsiä sopivan lainavertailupalvelun auttamaan sinua vertailun teossa. Lainavertailupalvelu auttaa...
Sähkönkulutuksen vähentäminen on mahdollista. Näillä 6 keinolla voit itse säästää sähköä ja pienentää sähkölaskua!

Sähkönkulutuksen vähentäminen, 6 keinoa

Sähkönkulutuksen vähentäminen kiinnostaa etenkin sähkölämmitteisessä talossa asuvaa sähkön hinnan jatkuvasti noustessa. Onneksi sähkönkulutukseen voi itse vaikuttaa useammallakin tavalla. Artikkelista selvität parhaimpia tapoja säästää sähköä. Oletko kokeillut jo näitä tapoja itse? Miksi sähkönkulutuksen vähentäminen on tärkeää? Sähkönkulutuksen vähentäminen on varmasti käynyt useimpien mielessä viimeistään siinä vaiheessa, kun korkeampi sähkön hinta on näkynyt omassa sähkölaskussa. Sähköä voi...