Lainojen yhdistäminen kannattaa, mutta miksei sitä tehdä enemmän? Onko kyse laiskuudesta vai tietämättömyydestä, vai vaivaako suurta osaa vielä jonkinlainen “oman pankin” kanssa toimimisen ja asioimisen periaate. Tämä periaate on varmasti toiminutkin hyvin vielä muutamia vuosia sitten, kun sen pohjana ja varsinkin tuloksena oli henkilökohtainen suhden pankkiin, ja sen asiantuntijoiden. Valitettavasti vain viimeisten vuosien online- ja mobiilidigitalisaatio ovat käytännössä lähes lopettaneet kaiken henkilökohtaisuuden ja sen tilalle on tullut online palaverit, pankkineuvottelut – joten miksi sinunkaan enää pitäisi olla jollekin tietylle pankille mitenkään erikoisessa suhteessa – pankit ovat unohtaneet palvelun.
Millaisia lainoja kannattaa yhdistellä
Kaikenlaisia lainoja kannattaa yhdistellä – tai ainakin kaikista isommista lainoista kannattaa olla yhteydessä pankkiin, mikäli ne ovat olleet olemassa jo vuosia. Ja sitten ne kaikki pienemmät lainat ja osamaksu kannattaa ainakin selvittää. Hyvä tapa selvittää on kerätä yhden kalenterikuukauden ajan omat laskut ja muutkin kulut ylös. Tämä auttaa sitten kuukauden loputtua näkemään paremmin, minne ne talouden rahat menevät – ja kun otat laskuista (lainoista ja osamaksuista) ylös ne korot, maksukulut ja muut vastaavat ylimääräiset maksut, näet myös, kuinka paljon sinulla menee kuukaudessa aivan turhaan. Yhdistämällä nämä vanhat osamaksut ja pienet lainat yhdeksi isommaksi lainaksi, saat todennäköisesti:
- säästät koroissa saadessasi yhdelle lainalle paremman eli pienemmän koron
- säästät lainojen maksujen maksamisessa sekä ajassa että rahassa maksaessasi vain yhden laskun lisäkulut etkä useamman
- maksaessasi osamaksut pois erillisellä lainalla, omistat ne tuotteet, joita ennen vain käytit – useimmassa osamaksussa nimittäin tuotteet ovat myyjän kunnes olet maksanut viimeisenkin erämaksun
Lainat yhdistämällä säästät rahaa, kun saat paremman koron lainaasi. Säästät myös siinä, että enää sinun ei tarvitse maksaa useiden eri lainojen tilinhoitopalkkioita tai muita kuluja. Aikaa jää enemmän, kun sinun ei tarvitse kuukausittain maksaa kuin yksi lasku useiden eri vekseleiden sijaan.
Miten lainat yhdistetään?
Voit yhdistää lainat käytännössä miten tahansa haluat: idea on se, että otat yhden suuren lainan maksaaksesi pois pienempiä ja kalliimpia lainoja. Yhdistä lainat yhdeksi isoksi lainaksi, jossa on edulliset korot ja kulut. Voit esimerkiksi ottaa vakuudettoman lainan maksaaksesi pois luottokorttivelat ja pikavipit.
Kun yhdistät lainasi, nykyiset lainat tai luottokorttivelat maksetaan kerralla pois. Lyhennettäväksi jää useiden lainojen sijaan yksi yhdistetty laina, joka on sovitettu omaan talouteen sopivaksi.
Toimi näin:
- Täytä maksuton hakemus sivuilla
- Kilpailutamme sinulle edullisimman yhdistelylainan useilla lainantarjoajilla
- Vertaile tarjouksia palvelussamme ja valitse itsellesi sopivin laina
- Allekirjoita lainasopimus pankkitunnuksilla
- Nykyiset lainat tai luotot maksetaan pois joko itse tai pankin toimesta
- Lyhennä jatkossa vain yhtä edullisempaa lainaa
Lainojen yhdistäminen tarkoittaa nykyisten lainojen rahoittamista uudelleen paremmilla ehdoilla. Lainoja yhdistettäessä velan määrä pysyy ennallaan, mutta sen ehdot muuttuvat aiempia maksusopimuksia edullisimmiksi.
[…] Luottovertailualusta Sortter on viimeisen neljän vuoden aikana julkaissut säännöllisesti kattavaan dataansa perustuvia analyyseja kulutusluottomarkkinoista. Sortterin luottomarkkinoita koskevia uutisia on julkaistu laajasti niin talousmedioissa kuin muissakin tiedotusvälineissä. Jatkossa vakuudettomien lainojen hakemiseen sekä luottopäätöksiin perustuva tilastotieto on avoimesti tiedotusvälineiden, yliopistojen ja tutkimuslaitosten käytössä osoitteessa sortter.fi/tilastot. Data perustuu toistaiseksi noin 200 000 luottohakemukseen. […]